VIDEO: Niklas Moisander siirtymässä Werder Bremeniin

  • Veikkaussivujen toimitus
  • Tuomas
  • Kuva: AFP
  • 09/07/2016
Jaa tämä...

Sinivalkoinen kapteeni siirtyy Saksan kentille.

Jalkapallon Saksan Bundesliigassa pelaava Werder Bremen on vahvistumassa sinivalkoisella puolustajalla, sillä Suomen maajoukkueen kapteeni Niklas Moisander siirtyy Italian liigan Sampdoriasta Saksaan.

Moisanderin seura ensi kaudella tulee olemaan siis Werder Bremen, joka sijoittui sarjassa viime kaudella 13:nneksi. Moisanderin sopimus uuden seuran kanssa on lähteiden mukaan kolmevuotinen. Siirtosumma on puolestaan 1,7 miljoonaa euroa.

Frank Baumann seurajohdosta kommentoi saksalaiselle Bildille, että sopimuksen yksityiskohdat saadaan selville vasta hieman myöhemmin.

Bild kertoo puolestaan, että lehden mukaan Moisander on jo ollut uuden seuran lääkärintarkastuksessa.

– Olemme kiinnostuneita Niklaksesta. Keskustelut etenevät hyvin.

Moisander siirtyi pelaamaan Sampdoriaan kaudeksi 2015-2016, mutta hän ei pelannut kolmen vuoden sopimuskauttaan loppuun. Urallaan Moisander on pelannut kapteenina myös hollantilaisjätti Ajaxin vahvuudessa.

Tsekkaa videolta Moisanderin parhaita paloja:

 

Peliyhtiö Betsson tarjoaa EM-kisoihin kymmenen euron arvoisen riskittömän vedon. Lisäksi sivuston kautta on mahdollista lyödä vetoa eri jalkapallosarjoista ja hankkia loistavan talletusbonuksen.

Lue myös:
VIDEO: Petr Cech lopettaa uransa maajoukkueessa
VIDEO: Paul Pogban siirtohuhut kasvaa – nyt vuorossa Manchester United