Saadaanko NHL-sääntökirjaan Lex Määttä?

  • Veikkaussivujen toimitus
  • Teemu
  • Kuva: AFP
  • 20/11/2015
Jaa tämä...

Suomalainen puolustaja lupaus, 21 – vuotias Olli Määttä, loukkaantui viime maanantain ottelussa Minnesota Wildia vastaan hurjan näköisesti.

Wildin sveitsiläinen Nino Niederraitter tönäisi Pittburgh Penguinsia edustavan Määtän päin laitaa. Nuoren miehen epäonneksi hän osui holtittomasti Wildin vaihtoaitoin avonaiseen oveen. Määttä jäi makaamaan toviksi jäänpintaan, josta hänet toimitettiin pukukopin kautta sairaalaan pikavauhdilla. Määtältä jäi viime kaudella peräti 62 NHL-ottelua väliin syöpähoitojen sekä olkapääleikkauksen vuoksi, ja nyt edessä on noin 3 – 4 viikon huili ylävartalovamman vuoksi.

On onni onnettomuudessa, ettei jyväskyläiselle käynyt pahemmin. Lääkärien arvioiden mukaan hän olisi voinut saada tällistä myös hengenvaarallisia sisäelinvaurioita. Tämä on herättänyt myös NHL-päättäjät. Useat Pohjois-Amerikkalaiset lähteet kertoivatkin eilen, että NHL suunnittelee nyt uutta sääntömuutosta pelaajien turvallisuutta parantaakseen. Muutoksen suunnitellaan koskevan juuri tapaa toimia vaihtoaitioiden ovien kanssa. Jatkossa aition ovi pitää pitää kiinni, jos peli ei ole seisahduksissa. Säännön rikkomisesta rangaistaisiin kahden minuutin jäähyllä. Jos muutos aiotaan viedä läpi, sitä käsitellään seurojen GM:ien eli toimitusjohtajien tapaamisessa maaliskuussa.

On mielenkiintoista nähdä miten sääntömuutoksen ajaminen etenee, ja saadaanko NHL-sääntökirjaan Lex Määttä. Ja jos vaihtoaition ovia ei saisi enää avata pelin ollessa käynnissä, niin se aiheuttaisi alkuvaiheessa varmasti jäähyjä, sekä epäonnisia yhteentörmäyksiä joukkuetovereiden kesken kun pelaaja hyppivät laitojen yli molemminpuolin.

Tässä vielä video Määtän pahan näköisestä tärskystä:

Myös Jori Lehterä loukkaantui samaisella maanantain ottelukierroksella. Siitä voit lukea lisää tästä.

Lue myös: 

Michael Keräsen NHL-visiitti vain yhden ottelun mittainen

All-Star-tapahtumaan lisää vauhtia ja panosta