Ohjaspikakelkkailu Sotshin Talviolympialaisissa 2014

Ohjaskelkkailua voidaan pitää yhtenä olympiahistorian perinteikkäimmistä lajeista. Se on ollut ohjelmassa mukana jo vuodesta 1964 asti. Sotshiin laji on viimein saanut myös lisäväriä, kun miesten ja naisten yksinkelkkailun sekä yhteislajina toimivan parikelkkailun mukaan liittyy ensimmäistä kertaa myös joukkuekelkkailu.

Saksa on toiminut ohjaskelkkailun todellisena mahtimaana. Eri Saksojen lipun alla maa on voittanut yhteensä 27 kultamitalia.

Ohjaspikakelkkailu Sotshin Talviolympialaiset

Laji poikkeaa hieman muista kelkkalajeista. Vauhdinoton sijasta ohjaskelkkailussa lähtö tapahtuu riuhtaisemalla vauhtia käsillä lähtöpaikalla olevista kahvoista. Lisävauhtia haetaan tämän jälkeen jään pinnasta piikkihanskojen avittamana.

Ohjaskelkkailu joutui 2010 Vancouverin kisoissa ikävään valoon, kun georgialainen Nodar Kumaritašvili menehtyi traagisesti harjoitusten yhteydessä. Vauhti radalla nousi parhaimmillaan lähes 150 kilometriin tunnissa, ja sen vaarallisuutta ehdittiin jo kritisoida ennen georgialaisen valitettavaa onnettomuutta.

Sotshin talviolympialaisten ohjaspikakelkkailun aikataulut:

(Kellonajat Suomen aikaa)

Lauantai 8.2.2014
16.30-20.05 Miesten ohjaskelkkailu, 1/2 päivä Sanki-kelkkailukeskus
Sunnuntai 9.2.2014
16.30-20.25 Miesten ohjaskelkkailu, 2/2 päivä Sanki-kelkkailukeskus
Maanantai 10.2.2014
16.45-19.40 Naisten ohjaskelkkailu, 1/2 päivä Sanki-kelkkailukeskus
Tiistai 11.2.2014
16.30-19.45 Naisten ohjaskelkkailu, 2/2 päivä Sanki-kelkkailukeskus
Keskiviikko 12.2.2014
16.15-18.35 Ohjaskelkkailun parit Sanki-kelkkailukeskus
Torstai 13.2.2014
09.30-11.20 Naisten skeleton, 1/2 päivä Sanki-kelkkailukeskus
18.15-19.25 Ohjaskelkkailun joukkueviesti Sanki-kelkkailukeskus
Perjantai 14.2.2014
14.30-19.40 Miesten ja naisten skeleton Sanki-kelkkailukeskus
Lauantai 15.2.2014
16.45-19.05 Miesten skeleton Sanki-kelkkailukeskus
Sunnuntai 16.2.2014
18.15-20.55 Kahden miehen rattikelkkailu, 1/2 päivä Sanki-kelkkailukeskus
Maanantai 17.2.2014
16.30-19.00 Kahden miehen rattikelkkailu, 2/2 päivä Sanki-kelkkailukeskus
Tiistai 18.2.2014
17.15-19.10 Naisten rattikelkkailu, 1/2 päivä Sanki-kelkkailukeskus
Keskiviikko 19.2.2014
18.15-20.20 Naisten rattikelkkailu, 2/2 päivä Sanki-kelkkailukeskus
Lauantai 22.2.2014
18.30-21.05 Neljän miehen rattikelkkailu, 1/2 päivä Sanki-kelkkailukeskus
Sunnuntai 23.2.2014
11.30-14.05 Neljän miehen rattikelkkailu, 2/2 päivä Sanki-kelkkailukeskus

 

Muut olympialajit:

Alppihiihto | Ampumahiihto | Curling | Freestyle | Jääkiekko | Kaukalopikaluistelu
Lumilautailu | Pikaluistelu | Hiihto | Rattikelkkailu | Skeleton | Taitoluistelu | Yhdistetty
Mäkihyppy