VIDEO: Ossi Louhivaara palaa Jyväskylään

  • Veikkaussivujen toimitus
  • Tuomas
  • 26/04/2016
Jaa tämä...

Jyväskyläläisseura vahvistuu tutulla hyökkääjällä.

Jääkiekon SM-liigassa pelaava JYP vahvistuu Ossi Louhivaaralla, joka pelasi kaksi edellistä kautta Sveitsin Lausannessa. Sitä ennen karhulalaislähtöinen työmyyrä pelasi kymmenen kautta jyväskyläläisseurassa.

– Odotan todella kovasti paluuta Jyväskylään kahden vuoden tauon jälkeen. Tässä ollaan intoa täynnä, kun pääsee taas hommiin JYPin jätkien kanssa, Louhivaara kertoi tiedotteessa.

Louhivaara teki toissavuoden tammikuussa JYPin kanssa viiden vuoden sopimuksen, joka salli kahden kauden siirtymisen ulkomaille. Maanantain tiedotteessa JYP toteaa, että Louhivaaran sopimus on viisivuotinen.

– Hän on SM-Liigan parhaita kahden suunnan laitahyökkääjiä, jotka vielä “sivutoimenaan” ampuvat 15 maaliakin kaudessa. Ossin päivittäinen tapa toimia ja elää joukkueessa antaa hyvän esimerkin nuorille JYP-lupauksille, JYPin urheilutoimenjohtaja Jukka Holtari totesi.

JYPissä Louhivaara on ollut voittamassa Suomen mestaruudet vuosina 2009 ja 2012 sekä European Trophyn vuonna 2013. Louhivaara on pelannut SM-liigassa yli 500 runkosarjan ottelua.

 

JYPin kausi päättyi semifinaaleissa koettuun tappioon HIFK:ta vastaan, joka jatkaa urakkansa taistelussa Suomen mestaruudesta jälleen tiistaina, kun Tappara ja helsinkiläiset kohtaavat kuudennen kerran.

Peliyhtiö Bet365 on jääkiekkovedonlyöntiin erinomainen valinta. Sivuston kautta on mahdollista lyödä vetoa eri jääkiekkosarjoista ja hankkia loistavan talletusbonuksen.

Lähde: JYPin tiedote

Lue myös:
SaiPa vahvistuu tutulla hyökkääjällä
VIDEO: HPK hankki vahvistuksen Norjan liigasta