Perulle pronssimitalit Copa Americassa!

  • Veikkaussivujen toimitus
  • Tuomas
  • Kuva: AFP
  • 04/07/2015
Jaa tämä...

Jalkapallon Copa American pronssisia mitaleita juhlii Peru, joka voitti Paraguayn maalein 2-0.

Peru uusi neljän vuoden takaisen temppunsa jalkapallon Etelä-Amerikan mestaruusturnauksessa, kun perulaisten kaulaan ripustettiin pronssiset mitalit vuoden 2015 turnauksen toiseksi viimeisen ottelun päätteeksi. Paraguay kaatui pronssikamppailussa lukemin 2-0.

Perulle pronssisten mitalien saavuttaminen ei ole uutta, sillä sama ryhmä nappasi himmeimmät mitalit myös Argentiinan isännöimissä kisoissa vuonna 2011.

Paraguay pelasi pronssiottelussa pahasti vajaamiehisenä

Paraguay yllätti Brasilian turnauksen puolivälierässä, mutta sai Argentiinalta kylmää kyytiä semifinaalissa numeroin 6-1. Ruma välierätappio kasvatti myös paraguaylaisten loukkaantumislistaa. Joukkue menetti neljä pelaajaansa sairastuvalle, eikä joukkue onnistunut kasaamaan rivejään niin, että raitapaidat olisivat päässeet vahvalla kokoonpanolla Perun kimppuun.

Peru aloitti maalinteon toisen puoliajan alussa. Pallo pomppi kulmapotkussa rangaistusalueen rajalla päivystäneelle André Carrillolle, joka sutaisi pelivälineen Paraguayn maalin alakulmaan.

Paolo Guerrero sinetöi mitalit perulaisille vastahyökkäyksestä juuri ennen varsinaisen peliajan viimeisillä minuuteilla. Puolesta kentästä vapaapotkun saanut Paraguay haki tasoitusta lähes koko miehityksellään, ja Peru iski voimakkaasti vastaan saatuaan irtopallon haltuunsa. Peru repi hajanaisen puolustuksen auki muutamalla syötöllä ja Guerrero viimeisteli 2-0 osuman Paraguayn maalivahti Justo Villarin kautta. Guerreron turnauksen neljäs maali tarkoitti sitä, että hän nousi maalipörssin kärkeen yhdessä Chile Eduardo Vargasin kanssa.

Copa America huipentuu lauantai-iltana

Copa America huipentuu turnauksen viimeiseen otteluun. Lauantai-illan loppuottelussa kohtaavat fanaattisen kotiyleisönsä edessä pelaava Chile ja Lionel Messin sekä monen muun supertähden edustama Argentiina. Lue otteluun erinomainen vihje tästä.

Katso pronssiottelun parhaat palat:

Lue myös:
Huuhkajiin murtautuneelle hyökkääjälle sopimus Saksaan!

unibet