Stanley Cup -finaaleissa ratkaisun makua

  • Veikkaussivujen toimitus
  • 19/06/2013
Jaa tämä...

Ensi yönä pelataan Stanley Cup -finaaleiden neljäs ottelu.

Boston Bruins asettui kuskin paikalle äärimmäisen tasaisessa finaalisarjassa edellisessä ottelussa. Ensi yönä pelataan sarjan neljäs ottelu ja toinen ottelu Bostonissa, jossa Bruinsilla olisi mahdollisuus laittaa Chicago selkä seinää vasten. Jos Boston pystyy pelaamaan ensi yönä samalla tavalla kuin edellisessä ottelussa, se tulee voittamaan.

Chicago Blackhawks – Boston Bruins on ollut sarja, jossa mentiin toisen ottelun ensimmäisen erän loppuun saakka enemmän tai vähemmän Chicagon hallinnassa. Toisen ottelun ensimmäinen erä oli täydellistä Chicagon myllytystä. Tuona Bostonin synkkänä hetkenä Chicago sai tehdä käytännössä mitä halusi ja vain Tuukka Raskin uskomaton vire piti Bostonin mukana taistelussa, jonka Boston lopulta myös voitti. Tuon erän jälkeen sarja on kääntynyt vahvasti Bostonin suuntaan.

Edellisessä ottelussa nähtiin jo huomattavasti valmiimpi Bruins. Joukkueen pelaaminen oli tiiviimpää, eikä Blackhawks päässyt ykkössektorin maalintekopaikoille kunnolla oikeastaan koko pelin aikana. Tästä syystä myös Rask pääsi kolmannessa ottelussa huomattavasti helpommalla kuin aiemmissa kohtaamisissa. Boston on pystynyt vyöryttämään peliä tasaisesti eri kentillä, joka on joukkueelle valtava etu. Yllätysratkaisijaksi on noussut kolmosketju ja erityisesti Daniel Paille, joka on iskenyt maalin jo kahdessa edellisessä ottelussa. Erikoista Bostonin pelaamisessa tällä hetkellä on se, että vaikka lähtökohtaisesti Blackhawksilla on enemmän yksilötaitoa, niin siltikin Bostonin kiekollinen peli on ollut parempaa kuin Chicagolla. Tähän kun lisätään se, että Boston on pystynyt pelaamaan Chicagon syömähampaat pois, niin sarja alkaa vahvasti kääntymään Bostonin suuntaan.

Chicago Blackhawks vaikutti edellisessä ottelussa varsin aneemiselta. Jonathan Toews, Patrick Kane sekä viime ottelusta sivussa ollut Marian Hossa ja muut Chicagon ykköspelaajat eivät ole nousseet sille tasolle, jota heiltä näissä finaaleista odotettiin. Chicagon avauspelaaminen on myös paikoitellen ollut luokatonta. Joukkue on sortunut ajoittain Chicagolle outoon ja epätyypilliseen roiskimiseen, joka yksinkertaisesti ei vain Bostonin kaltaista joukkuetta vastaan riitä yhtään mihinkään. Yksi todella suuri ongelma Chicagon pelaamisessa tällä hetkellä on myös ylivoima. Joukkueen yv ei vain yksinkertaisesti ole toiminut. Erikoistilanteet ovat kliseisesti erittäin ratkaisevassa roolissa ja jos ne eivät toimi, niin vaikea näitä pelejä on voittaa.

Boston huokuu tällä hetkellä sellaista itsevarmuutta ja rentoutta, että jotenkin on vaikea uskoa, että Bruinsin pelaaminen lähtisi vielä tässä sarjassa sulamaan. Jos Boston voittaa ensi yönä Chicagon kolmannen kerran, Blackhawks ei enää siitä sillasta nouse.

Veikkaussivut | Oskari Villanen

Twitter: @OskariVillanen