U20 MM-kisat pelataan Suomessa 26.12.2015-5.1.2016

NUORTEN JÄÄKIEKON MM-KILPAILUT

Jääkiekon nuorten MM-kilpailut vuosimallia 2016 ovat järjestyksessään 40. nuorten MM-kilpailut. Tapahtuma järjestetään Suomessa. Ottelupaikkakuntana toimii Helsinki. Edellisen kerran Suomessa pelattiin nuorten maailmanmestaruudesta vuodenvaihteessa 2004. Tapahtuman liput ovat olleet myynnissä huhtikuusta alkaen. Tammikuusta 2015 lähtien Pikkuleijonien päävalmentajana on toiminut Jukka Jalonen

Lähtökohdat

Jääkiekon nuorten MM-kilpailut järjestettiin edellisen kerran Kanadassa, jossa pelattiin järjestyksessä 39. kerran maailmanmestaruudesta. Tuolloin ottelut pelattiin Torontossa ja Montrealissa. Suomen kanssa A-lohkossa pelasivat Kanada, USA, Slovakia ja Saksa. Joukkueista jatkoon selviytyivät kaikki muut joukkueet paitsi Saksa. Lohko B:ssä pelasivat puolestaan Ruotsi, Venäjä, Tshekki, Sveitsi ja Tanska. Jälkimmäisen lohkon jatkoonmenijät olivat kaikki muut paitsi Sveitsi, joka jäi niukasti ulos pudotuspeleistä.

Pudotuspelivaiheessa Suomen urakka tuli päätökseen, kun Ruotsi kaatoi Pikkuleijonat tapantumarikkaassa ottelussa maalein 6-3. Kanada kaatoi puolivälierässä Tanskan peräti numeroin 8-0 ja Slovakia tiputti Tshekin jatkosta lukemin 0-3. Lisäksi neljännessä puolivälierässä Venäjä joutui USA:n kanssa tiukoille voitettuaan vain maalein 2-3. Semifinaaleista jatkoon etenivät Kanada kaataen Slovakian ja Venäjä, joka ei antanut yllätysmahdollisuuksia Ruotsille. Molemmat semifinaalit päättyivät selkein numeroin.

Pronssiottelussa Ruotsi joutui tyytymään neljänteen sijaan hävittyään Slovakialle maalein 2-4. Finaalissa Kanada ja Venäjä pelasivat jännitysnäytelmän, jossa maaleja viimeisteltiin peräti yhdeksän kappaletta. Voittajana kaukalosta poistui Venäjä, joka nappasi maailmanmestaruuden numeroin 5-4. Sitä edellisen MM-kullan vaahterapaidat olivat saalistaneet vuonna 2009, jonka jälkeen oli pitkä heikompi ajanjakso.

  • no
  • Peliyhtiö
  • Nappi
  • Luokitus bonus

Suomen MM-kilpailut

Suomen MM-kilpailut pelataan Helsingissä Hartwall Areenalla ja Helsingin jäähallissa. Ensimmäiseksi mainitussa areenassa yleisölle on tilaa 13 665 katsojan verran. Helsingin jäähalliin mahtuu puolestaan 8200 katsojaa. Hartwall Areena tulee toimimaan tärkeimpänä pelipaikkana, sillä siellä pelataan toisen lohkon ottelut ja lisäksi se toimii näyttämönä myös kahdelle puolivälieräottelulle, molemmille välierille, pronssiottelulle kuin myös finaalille. Helsingin jäähallin viimeiset ottelut pelataan puolivälierävaiheessa.

Lohko A:n joukkueina ovat Kanada, Ruotsi, USA, Tanska ja Sveitsi. Lohko A:n ottelut tullaan pelaamaan Helsingin jäähallissa. Lohkossa B pelaavat puolestaan Suomi, Venäjä, Slovakia, Tshekki ja Valko-Venäjä. Lohko B:n ottelut pelataan Hartwall Areenalla. Luonnollisesti Suomen lohkon ottelut pelataan nimenomaan Hartwall Areenalla, koska sinne mahtuu useita tuhansia katsoja enemmän verattuna Helsingin jäähalliin.kuva1

Lohkot lähtevät käyntiin Tapaninpäivänä, jolloin pelataan molempien lohkojen kaksi ensimmäistä ottelua. Suomen ensimmäinen kamppailu pelataan Tapaninpäivänä ja tuolloin vastassa on Valko-Venäjä. Turnauksen voittokertoimet ovat jo nähtävillä vedonlyöntisivustoilla.

Sinivalkoisten seuraava ottelu pelataan Venäjää vastaan kahta päivää myöhemmin ja Slovakia on vastassa tästä kahta päivää myöhemmin. Viimeisessä lohko-ottelussa vastustajaksi asettuu Tshekki.

Pudotuspelit pyörähtävät vauhtiin toinen päivä tammikuuta, jolloin pelataan neljä puolivälieräottelua. Niiden voittajat jatkavat matkaansa kohti semifinaalivaihetta. Semifinaalit pelataan neljäs päivä tammikuuta. Pronssiottelu ja finaali ovat vuorossa seuraavana päivänä. Edellisen MM-turnauksen finaalikaksikko pelaa eri alkulohkoissa.

Voittajaehdokkaat

Nuorten MM-kilpailuiden suurimmat mestarisuosikit ovat aikuisten tapaan Kanada, Venäjä ja pienellä varauksella Suomi yhdessä Ruotsin kanssa. 2010-luvulla myös USA on vienyt maailmanmestaruuden kahteen kertaan. Kanadalle edellisten MM-kilpailuiden mestaruus oli hyvin tärkeä jo siksi, sillä vaahterapaitojen edellinen ykkössija oli useamman vuoden takaa. 2010-luvulla Kanada on voittanut MM-kultaa kerran.

Suomi on selviytynyt tällä vuosikymmenellä mitaleille ainoastaan yhden kerran, mutta vuonna 2014 Pikkuleijonat etenivät aina maailmanmestaruuteen saakka. Tuolloin pelipaikkana toimi naapurimaa Ruotsi ja Malmön kaupunki. Karri Kivi johdatti Malmössä Suomen maailmanmestaruuteen, ja sen jälkeen Hannu Jortikka vastasi Pikkuleijonien päävalmentajan tehtävistä kesäkuusta 2014 tammikuuhun 2015.

MM-kilpailuiden ottelut nähdään Suomessa Ylen kanavilla. Edellisenä vuotena Suomessa Pikkuleijonia pääsi seuraamaan vain maksullisten kanavien välityksellä. Turnaus televisioidaan yhteensä yli kymmenessä maassa. TV-kuvasta vastaa kanadalainen TSN, mikä on kaapeliverkossa jaettava maksullinen urheilukanava.

Kertoimet

Peliyhtiö Unibet pitää Kanadan maailmanmestaruutta todennäköisimpänä lopputuloksena kertoimella 2,35. Ruotsille kuin myös USA:lle peliyhtiö tarjoaa kerrointa 5,00. Venäjälle tarjotaan kerrointa 5,50, Suomelle kerrointa 6,50 ja sen jälkeen kertoimet nousevat jo korkealle. Tshekin kerroin on 36,00 ja Sveitsin puolestaan 126,00. Viimeisimpänä Slovakian kerroin on 226,00, Tanskan 501,00 ja Valko-Venäjän 601,00.

Lyö vetoa Leijonien U20 otteluista