NHL-supertähtien lapsuuden parhaat joululahjat

  • Veikkaussivujen toimitus
  • Kimmo
  • Kuva: AFP
  • 25/12/2015
Jaa tämä...

NHL:ssä on nähty kauden alkupuoliskolla näyttäviä suorituksia supertähdiltä kuten esimerkiksi Sidney Crosby, Patrice Bergeron ja T.J. Oshie. Urheilijoiden yhteydessä puhutaan aina lahjoista ja niiden merkityksestä ja tällöin tarkoitetaan tietysti fyysisiä ja henkisiä lahjoja.

Näin Joulun aikaan herää kuitenkin kiinnostus myös materiaalisten lahjojen merkityksestä lapsen kehityksessä. On mielenkiintoista huomata, että melko monen NHL-miljonäärin kaikkien aikojen mieluisin joululahja on ensimmäinen lätkämaila. Nykyään, kun kaikkea pitää saada – ja mielellään tuplana –, on mukava nähdä arvostusta myös lahjan ideaan.

PILAAVATKO PELIKONSOLIT NYKYNUORISON?

Lohdutuksena ja kannustimena urheilevan nykynuoren vanhemmalle toiminee muutaman melko hyvin menestyneen kiekkoilijan joululahjamuistot. PES:sit, Xboxit ja Nintendot toistuvat aika monen huippukiekkoilijan parhaissa lahjamuistoissa. Konsolipelit eivät siis ehkä olekaan niin vaarallisia ja turmelevia kuin nykyvanhemmat kuvittelevat. ”FIFA:t” ja ”änärit” saattavat koukuttaa pelaamiseen konsolien lisäksi myös livenä.

HYVÄÄ JOULUA, NIIN KONSOLISUKUPOLVELLE KUIN VANHEMMILLEKIN!

Katso NHL-tähtien parhaat joululahjamuistot tästä: