Belgia - Turkki 3.6

  • Veikkaussivujen toimitus
  • 03/06/2011
Jaa tämä...

Turkki ja Belgia taistelevat lohkon kakkospaikasta.

Belgia – Turkki, Merkki 2, Kerroin 

Hazardin ja Vermaelenin Belgia kohtaa Sanli Tuncayn ja Altintopin Turkin. Viimeksi joukkueet kohtasivat Turkissa, jolloin kotijoukkue oli parempi maalein 3-2. Turkki on Belgiaa hieman laadukkaampi, ja se lukeutuu Euroopan TOP 10 jengeihin, pääsee sinne juuri ja juuri. Kotietu tasoittaa sen verran, että ottelusta tulee tasainen. Matsissa on kovat panokset. Lohkossa Saksa menee menojaan, Turkki ja Belgia taistelevat lohkon kakkospaikasta.

Turkki on esiintynyt edukseen EM-ja MM-kisoissa. Viime EM-kisoissa Turkki sijoittui hienosti kolmanneksi, Belgia ei ole pitkään aikaan päässyt karsinnoista edes läpi. Lisäksi Turkki saalisti vuoden 2002 MM-kisoista ilmiömäisesti pronssia, joten Turkki on mielestäni tähän otteluun pieni suosikki. Vieraissa sillä on ollut tosin hieman hankalaa, mutta viime pelissä saatiin jo hieman viitteitä paremmasta. Maalinteko toimii punapaidoilla, mutta puolustamisessa on vielä petrattavaa. Tärkeä matsi,mutta Turkille tarjottavaa 3,10 kerrointa ei voi vain ohittaa! Turkki on vuosien saatossa kaatanut Belgian moneen kertaan, enkä usko se tälläkään kertaa puristavan voittoon. Turkki ottaa upean voiton Belgiasta numeroin 1-3.

Veikkaussivut | jeejee